Sen seitsemän syytä -taidenäyttely


Aika: 15.7.2017 klo 13:00 - 17:00
Paikka: Toijan kivimakasiini

Kesän kutsunäyttelunä kivimakasiinissa on neljän naisen kuvataidenäyttely "Sen seitsemän syytä".

Pääsymaksu neljä euroa, Kisko-Seuran jäsenet maksutta.

 

Näyttely koostuu maalauksista, valokuvista, keramiikasta ja sekatekniikoista. Jokainen tekijä on luonut teoksensa omista lähtökohdistaan, jolloin kokonaisuus muodostuu kokoelmasta näkemyksiä. Teemoina ovat valo & varjo, muistot & hetket ja aika & muutos. Sen seitsemäs syy lopputuloksena. Osassa töistä on tehty myös yhteistyötä ja osassa panostetaan osallistamiseen, jossa yleisö on osallistunut työprosessiin ja joissa prosessi jatkuu näyttelyn aikana.

 

TEKIJÄT:

  • Eine Kaartinen, kuvataideopettaja, TaM

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Lappeenranta

Omassa osuudessani tutkin paikan merkityksiä, muistoja ja muistikuvia kuvaprinttien ja maalausten kautta. Töitteni rakenteena toimivat mm. kiskolaisten  valitsemat merkityt paikat maisemasta. Näitä muistopaikkoja kerään facebook-ryhmän kautta. Ryhmän sivustoa käytetään hyväksi myös näyttelyn aikana jakamaan näyttelyvieraiden hetkeen sidottuja liitutaulupiirroksia ja jälkiä.

 

  • Loviisa Kangas, valokuvaaja, TaM

Valmistunut Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta 1998, opiskellut Pekingin taideakatemiassa 1996-97. Toiminut kuvataiteen lehtorina Helsingin kuvataidelukiossa vuodesta 1997. Valokuva- ja taideopetuksen lisäksi taide- ja muotokuvaprojekteja Valligrafia ry:n puitteissa Helsingin Arabiassa.

loviisakangas.com..

http://valligrafia.wixsite.com/valligrafia/paratiisilintu

Helsinki

’Vain aikaa’ –sarjan asetelmat ovat prosesseja, kohtaamisia, joiden lopputulos on aina ollut itsellenikin ennalta arvaamaton. Jokainen asetelma itsessään on vuoropuhelua materiaalien, intuitiivisten valintojen ja assosiaatioiden kesken. Jokainen kuva on myös ollut askel, joka on johtanut ja vaikuttanut seuraavaan kuvaan. Talvi ja pimeys vaihtuivat prosessin aikana hiljalleen kevääseen ja vehreyteen. Huomasin sen vaikuttavan myös kuvien sisältöön.

Johtolankana kuvasarjassa ovat Leena Keräsen ruukut, joiden ympärille jokainen asetelma kehittyi. Kuvien maailma on satua, jossa epätodelliset asiat ovat mahdollisia ja jopa toivottavia. Huomasin asetelmia rakentaessa myös muistelevani kiinalaisen maalauksen opintojani. Kasvitutkielmissa oli tärkeää saada kuviin elämän eri vaiheita; nuppua, kukoistusta ja jo kuollutta.

Metsäretkiltä ja puutarhasta mukaan tarttui puhuttelevia oksia, risuja ja kasvien osia. Keräily tapahtuu hyvin intuitiivisesti, vasta kuvausvaiheessa vähitellen selviää, mitkä elementit päätyvät samaan kuvaan. Kevään edetessä luonnossa, tuli kuviinkin mukaan elämää ja vihreyttä. Yhteistyö Syväsen kukkakaupan kanssa mahdollisti myös eksoottisempien asetelmien tekemisen. Sylillinen orkideoja tai eri värisiä gerberoita oli herkullinen haaste.

 

  • Leena Keränen, keraamikko, TaM

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Sipoo

www.leenakeranen.com

Tarkastelen pintaa ja muotoa. Ruukut rakentuvat hitaasti kerros kerrokselta. Ne saavat kasvaa melko vapaasti, vähän muodottomiksikin. Tekotavan myötä niihin tallentuu kokemus ajankulusta, pintaan jää merkkejä, painalluksia, sormenjälkiä. Ruukut säilövät aikaa.

 

  • Marjut Koskinen, kuva-artesaani

Valmistunut 1991 Lybeckerin opistosta. Graafinen suunnittelija omassa yrityksessä Leijart suunnittelutoimisto vuodesta 1999.

Salo (Kisko)

Nuorena luin erästä tyttökirjaa (liekö ollut L. M. Montgomeryn) jossa päähenkilö - nuori tyttö - ”siirsi” tapettikuvion ilmaan tuijottamalla kuviota riittävän pitkään. Yritin tietysti samaa.

Vanhoissa tapeteissa näkyy eletty elämä; lemmikkien jäljet, tupakan kellastumat, valmistettujen aterioiden rasvat, lasten riipustelut - eletyn elämän valot ja varjot. Jossain vaiheessa uusi tapetti peittää vanhan elämän jäljet, mutta vanha jää elämään uuden alle. Tapettikerrokset ovat elämän kerroksia.

Lapsuuden parhaat ja jännittävät leikkipaikat. Aikuisten mielestä vähän vaaralliset. Paikkoja, joista kerrottiin tarinoita – kuiskuteltiin outoja juttuja. Vanha avolouhos, sahan ja myllyn padot ja hylätyt talot. Loputtomien mielikuvitusleikkien ja kuvitelmien lähteet. Salainen kalliokieleke, jossa sai rauhassa kirjoittaa päiväkirjaa ja piirtää äidin vanhoilla rasvaliiduilla edessä aukeavaa auringonlaskua.  Ja haaveilla. Ja kesä.