Mykeneläisen kulttuurin juuret pohjoisessa?
Vuosien ajan tutkijat ovat kiistelleet niistä epäjohdonmukaisuuksista, joita Homeroksen Iliassa ja Odysseiassa on ollut, jos ajatellaan tapahtumien paikaksi Välimerta. Plutarkoksen huomautus sai Felice Vincin miettimään asiaa toiselta kannalta. Kirjassaan Vinci esittää ajatuksen siitä, että Homeroksen eeppisten teosten tapahtumapaikka ei olekaan Välimeri.
Maantiedettä analysoiden Vinci päätyy esittämään, että Homeroksen tarinoiden paikat kuten Troija ja Ithaka löytyvät Itämeren vaikutuspiiristä. Hän selittää, miten Odysseuksen matkoillaan kohtaama sumuinen ja kylmä ilma on tyypillistä Itämeren alueelle, muttei lainkaan sovi Välimeren ilmastoon. Välimeren alueella pronssikauden taistelut pysähtyivät yön ajaksi pimeän tultua. Tähän mennessä Homeroksen maininta kaksi päivää yhtäjaksoisesti jatkuneesta taistelusta on ajateltu laskuvirheeksi. Vinci osoittaa, että pohjolassa valoisan yön vuoksi kahden päivän yhtäjaksoinen taistelu on mahdollinen.
Vincin teorian mukaan pohjoisen merenkulkijat päätyivät muuttamaan etelään, jossa tarina heidän oman kansansa sankariteoista eli suullisena perimätietona kunnes Homeros kirjasi kaiken muistiin. Tämä pohjoinen kansa antoi alun mykeneläiselle kulttuurille nykyisen Kreikan alueella. Vincin teoria on kiehtova ja avaa näkymän Eurooppaan, jonka yhtenäisyys ei ehkä perustukaan vain yhteiseen taloudelliseen intressiin, vaan myös yhteisiin kulttuurin juuriin.
----
Jaana Shelby
Kisko-Seuran Troija-sivut
Aikajana
1200 e.Kr.
Tarut Iliaasta ja Odysseuksesta tunnetaan jo 1200 vuotta ennen ajanlaskun alkua.
1993
|
Vinci esittää teoriansa kirjassaan Homericus nuncius
|
|
1994
Kisko-Seura tarttuu aiheeseen
Kisko-Seura tarttuu aiheeseen ja aloittaa Odysseus Pohjolassa
-näyttelyt Toijan kivimakasiinissa ja elävöittää Salon seudun
kulttuuritarjontaa monin tavoin.
1998
|
Vinci julkaisee toisen kirjansa aiheesta
Vinci julkaisee toisen kirjansa aiheesta nimellä Omero nel Baltico (Homeros Itämerellä).
|
|
2004
Kirja julkaistaan venäjäksi
2005
|
Kirja julkaistaan englannin kielellä
Felice Vincin teoriaa käsittelevä kirja julkaistaan englanniksi nimellä The Baltic Origins of Homer’s Epic Tales: The Iliad, the Odyssey, and the Migration of Myth, vapaasti suomennettuna: Homeroksen eeppisten kertomusten balttilaiset alkuperät: Ilias, Odysseia ja myytin kulkeutuminen.
|
|
2008
Kisko esittäytyy Pohjolan Troijana matkailijoille ja kulttuurista kiinnostuneille
|