Kisko-Seura - Näyttely - Ihmisen maailma

Näyttely 2008 "Ihmisen maailma"

Taiteilijat Vilhunen, Paunu ja Aapro
Taiteilijat Vilhunen, Paunu ja Aapro

Ihmisen maailma

Kivimakasiinin ensi kesän näyttelyn keskiössä on ihminen. Näyttely on jatkoa Kivimakasiinin vuoden 2006 näyttelylle Ihmisen kuvia. Nyt mukana on kolme taiteilijaa, jotka jokainen kuvaavat ihmistä ja ihmisyyttä omalla tavallaan. Anna-Leena Vilhusen maalauksissa ja 3-ulotteisissa installaatioissa on ihmishahmoja erilaisten katsomoiden yleisönä. Kuin turisti hän on kerännyt teoksiaan varten havaintoja teattereissä, konserteissa, urheilukilpailuissa ja esimerkiksi bussipysäkeillä. Vilhunen käyttää väriä, maaliainetta ja tilaa niin, että teosten hahmot, näyttelyvieraat, esiintyjät ja yleisöt tuntuvat vaihtavan osia. Niiden sekoittuminen toisiinsa herättänee katsojassa uusia oivalluksia elämästä.
www.anna-leenavilhunen.com

Yksityiskohta tintamareski-luonnoksen pienoismallista
(Yksityiskohta tintamareski-luonnoksen pienoismallista)

Kari Aapro näkee ympärillään syrjäytyneet, tai voi myös sanoa syrjäytetyt. Maailma ei aina ole pelkästään kaunis, vaan kaiken yltäkylläisyyden keskellä harhailee niitä, joiden mahdollisuudet ovat vähäiset oman elämänsä suhteen. Taiteilija kykenee myötätuntoon ja osaa nähdä myös asioiden oudon huumorin ja ottaa kantaa näkemäänsä.

Kai Aapro - Odotettavissa voimistuvaa oikeanpuoleista tuulta
(Odotettavissa voimistuvaa oikeanpuoleista tuulta)

Tarmo Paunu katsoo puolestaan maailmaa eräänlaisen fantasian kautta, etsii lähtöpisteensä osin taidehistoria tuntemista kuvista, mutta kääntää ne toiselle kielelle, omalleen. Maalaus sinällään on kieli, jolla puhutaan maailmasta; Paunun maailma on realistinen joka joskus piiloutuu fantasian taakse. Mutta niinhän maailma nähtäväksemme asettuu; se mikä näyttää realismilta, onkin fantasiaa ja fantasia on realismia. Mitään ei voi loppuun saakka määritellä, kaikki selitykset ovat oikeita ja maailma pakenee selityksiä.

Tarno Paunu - Ratsastaja
(Ratsastaja)

Tarmo Hakala, näyttelyn kuraattori

Näyttelyyn on lyhyt matka esimerkiksi Fiskarsin näyttelystä n. 30 km.

Kivimakasiini,
Toijantie 14, 25460 KISKO.

Katso karttaa.

Bussiyhteys Helsingistä: Hki-Taalintehdas klo 14.00, perillä Kiskon Toijassa 15.45.

Takaisin Helsinkiin: Taalintehdas-Hki bussi Toijasta 16.40.