Kisko-Seura ry

Taustaa Elonkorjaajista

Taiteilijaryhmä Elonkorjaajat syntyi 70-luvun alussa, iloisen 60-luvun undergroundin vanavedessä. Ydinryhmän muodosti joukko erikoisia tyyppejä, lahjakkuuksia, jotka eivät sopineet sen ajan melko ahtaisiin ja sovinnaisiin taidekuvioihin. Taiteessa vallalla oli vasemmistolaisten ylläpitämiä koulukuntia, realismi ja konstruktivismi. Länsimaissa menossa oli kuitenkin monta muutakin suuntausta, ja Elonkorjaajat olivat avoimia niille. Pian perustettiin galleria Halvat Huvit ryhmän kanavaksi taidemaailmaan. Se toimi noin seitsemän vuotta järjestäen yli 70 näyttelyä. Kaikki Elonkorjaajat pitivät siellä muutaman näyttelyn. Yhdessäolo, luova vuorovaikutus, oli intensiivistä - myös ulkomaille. Ruotsista tuotiin kymmeniä taiteilijoita, jotka myöhemmin ovat nousseet maan ykkösketjuun. Myös muualta maailmasta, Japanista ja USA:sta asti, tuotiin näyttelyitä. Pienelle mutta valveutuneelle yleisölle galleria muodostui henkireiäksi, vaihtoehtoiseksi keitaaksi. Valtamedia vaikeni Elonkorjaajista ja Halvoista Huveista perusteellisesti, tuttuun tapaansa. Vahinko, sillä galleriassa esitettiin pienessä mittakaavassa, mutta määrätietoisesti, monta taidesuuntausta, jotka sittemmin ovat kasvaneet vallitseviksi trendeiksi: valokuvia, installaatioita, performansseja, videoita, sarjakuvia, undergroundia, käsitetaidetta, postitaidetta, arkitaidetta sekä ruokaa ym. Galleria sulki ovensa 1977. Elonkorjaajat olivat tulleet yhteen virstanpylvääseen vaivalloisella matkallaan. Suurin saavutus oli kuitenkin mittava yhteisnäyttely Amos Anderssonin taidemuseossa 1976, joka kiersi pohjoismaissa 1977. Tukholman Moderna Museetissa näyttely Record Singersin kanssa saavutti suuren suosion. Siitä puhuttiin pitkään. Sen jälkeen ryhmän jäsenet itsenäistyivät, kasvoivat eri maailmoihinsa, ja kehittivät omia karriäärejään; joskus edelleen yhdessä. Viimeinen yhteisnäyttely oli "Se ei voi tapahtua täällä" Suomenlinnassa, Pohjoismaiden taidekeskuksen puitteissa.

Mutta 20 vuotta myöhemmin Elonkorjaajat löydettiin uudelleen. Jyväskylän Yliopiston nuori tutkija, Sari Wuorinen, oli lukenut jutun taiteilija Leo Ruuskasesta, ja hänen yhteydestään Elonkorjaajiin, ja kiinnostunut ilmiöstä siinä määrin, että rupesi tekemään tutkimusta tuosta kuviosta. Tutkimus johti näyttelyyn Jyväskylän taidemuseossa syksyllä 2003, joka sitten jatkui Helsingin Taidehallissa joulukuusta 2003 tammikuuhun 2004 asti. Näyttelyn veturina toimi myyttinen Ruuskanen. Samalla tuotiin esiin 70-luvun vaihtoehtoiset kulttuuri-ilmiöt, taiteen kautta. On uudelleenarvioinnin aika... Taidehallin näyttely toi ihan riittävästi, vaikkakin viitteellisesti, esiin ne arvot, asenteet, oivallukset ja kokeilut, jotka elivät 70-luvun toisenlaisessa taiteessa. Vieläkään ne eivät kunnolla päässeet esiin valtamediassa. Niinpä Elonkorjaajat tunsivat tarpeen antaa näkemystensä kiertää vielä vähän. Kun Kiskon Kivimakasiinissa löytyi aika ja kiinnostusta, päätettiin järjestää Elonkorjaajat.Nyt!-näyttely Kivimakasiiniin. Mukana ovat lähes kaikki Elonkorjaajat plus legendaarinen Ruuskanen. Näyttely ei koostu Taidehallissa nähdyistä teoksista vaan toisista, osittain uusista teoksista. Elonkorjaajat yllättävät jälleen.

J. O. Mallander

Elonkorjaajiin kuuluivat mm. musiikintekijä Pekka Airaksinen, arkkitehti Stuart Wrede, taiteilija Carolus Enckell, runoilija-valokuvaaja Carl Erik Ström, monikulttuurimies Antero Kare, moniottelija Ilkka Juhani Takalo Eskola, taiteilija ja arvostelija J.O.Mallander, supertaiteilija Olli Lyytikäinen, valokuvaaja Erik Uddström, valokuvaaja-teatterimies Peter Widen, valokuvaaja- taiteilija Philip von Knorring, mainosgraafikko Janne Vainio - sekä kulttihahmoksi kohonnut taiteilija Leo Ruuskanen. Elonkorjaajiin kuuluivat myös säveltäjä Kaija Saariaho, näyttelijä Terhi Panula ja muut myöhemmin kuuluisuutta saavuttaneet persoonat.