Kisko-Seura ry

Elonkorjaajien uutta tuotantoa on esillä yhteisnäyttelyssä 20 vuoden tauon jälkeen

SSS-Mari Areva

Taiteilijaryhmä Elonkorjaajien uudempaa tuotantoa esittelevä Elonkorjaajat.Nyt! -näyttely on esillä Kiskon kivimakasiinissa 8. elokuuta asti.

NÄYTTELY

Kiskon kivimakasiinissa on avautunut Elonkorjaajat-taiteilijaryhmän näyttely. Pääosin taiteilijaryhmän jäsenten uudempaa tuotantoa esittelevä näyttely tarjoaa monipuolisen katsauksen suomalaiseen nykytaiteeseen mm. valokuvien, maalausten ja veistosten muodossa.

Näyttelyn taiteilijoihin kuuluvat Carl Erik Ström, Olli Lyytikäinen (1949 - 1987) , Erik Uddström, Pekka Airaksinen, Janne Vainio, J.O. Mallander, Peter Widén, Antero Kare, Carolus Enckell, Ilkka-Juhani Takalo-Eskola, Stuart Wrede ja Philip von Knorring.

1970-luvulla perustettu Elonkorjaajat-ryhmä syntyi vaihtoehdoksi ajan ahtaille ja sovinnaisille taidekuvioille. Ryhmä toimi noin seitsemän vuotta ja järjesti lähes 70 näyttelyä helsinkiläisessä Halvat huvit -galleriassaan. Elonkorjaajat esittelivät galleriassaan määrätietoisesti uusia taidesuuntauksia valokuvista aina sarjakuviin, installaatioihin ja performansseihin. Halvat huvit -galleriassa vieraili myös monia myöhemmin hyvinkin tunnettuja ulkomaisia taiteilijoita.

Viimeisen yhteisen näyttelynsä ryhmä piti vuonna 1982. 20 vuoden hiljaiselon jälkeen Jyväskylän yliopiston nuori tutkija Satu Wuorinen kiinnostui taiteilijaryhmästä ja hänen tutkimuksensa johti Elonkorjaajien 70-luvun tuotantoa esittelevään näyttelyyn Jyväskylän taidemuseossa syksyllä 2003. Näyttely on esillä myös Helsingin taidehallissa. Kiskon näyttely puolestaan keskittyy ryhmän ydinvaiheen jälkeiseen aikaan ja taiteilijoiden uudempaan tuotantoon.

- Tämä näyttely on sekä ryhmän että yksittäisten taiteilijoiden urassa merkittävä virstanpylväs. Usein käy niin, että taiteilijan tai taiteilijaryhmän teokset löydetään uudelleen kymmenen tai kahdenkymmenen, meidän tapauksessamme kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Nyt tehdään jälleen uusi kierros ja veivataan esiin sitä, mitä me teimme silloin, sanoo nykyisin Kiskossa asuva taiteilija ja kriitikko J.O. Mallander.

Nykytaiteen edelläkävijät

J.O. Mallander ja mm. Kansas Cityn taideinstituutin johtajana ja Retretin näyttelypäällikkönä Elonkorjaajien jälkeen toiminut Antero Kare innostuvat muistelemaan 70-luvun taideilmastoa:

- Ennen meitä suomalaisessa taiteessa olivat vallalla realismi ja konstruktivismi. Meidän ansiostamme Suomessa tutustuttiin fluxukseen, käsitetaiteeseen ja performansseihin. Nyt nämä ilmiöt ovat olemassa normaaleina ja niistä on myöhemmin tullut valtavirtaa, Kare pohtii.

Mallanderia puolestaan harmittaa valtalehdistön suhtautuminen Elonkorjaajiin.

- Elonkorjaajat toivat Suomeen paljon asioita, esimerkiksi ensimmäisinä videotaiteen. Valtalehdet vaikenivat meistä silloin eivätkä edelleenkään halua tuoda esiin taidehistoriallista perspektiiviä. Kyllä me haluamme kunnian tekemästämme pioneerityöstä, hän sanoo.

Halvat huvit oli myös ensimmäinen suomalainen taiteilijoiden vetämä galleria.

- Vieläkin ihmiset kyselevät, että miksi en enää pidä sitä paikkaa. Halvoille huveille olisi nykymaailmassakin tilausta. Sille, mikä nykytaiteessa on olennaista ja parasta, riittäisivät Suomessa edelleen galleriat, Mallander toteaa.

Ajatus gallerian pitämisesta kolahtaa ensimmäisenä kustannuskysymyksiin:

- Silloin 70-luvulla gallerian pitokustannukset keskellä Helsinkiä olivat jotakin 50 euron luokkaa kuukaudessa. Nyt samaan menisi vähintään 10 000 euroa, Kare laskeskelee.

Elonkorjaajat-ryhmän lopetettua toimintansa sen jäsenet ovat hajaantuneet tahoilleen, mm monien suomalaisten taidelaitosten ja -koulujen johtoon.

- Yhteys on toki säilynyt, mutta jokainen kasvaa omillaan. Taideyhteisön intensiivisin yhteinen vaihe kestää yleensä kahdesta viiteen vuotta, Mallander tietää.

Mystinen Leo Ruuskanen

Yksi Elonkorjaajien puhutuimmista taiteilijoista oli mystinen Leo Ruuskanen . Hänen töitään oli esillä näyttelyissä, mutta taiteilijaa itseään kukaan ei koskaan tavannut.

Myöhemmin Ruuskanen paljastui Elonkorjaajien koIlektiivinimimerkiksi.

- Leo Ruuskanen oli oikeastaan käsitetaideprojekti , vaikka teokset olivatkin aika realistisia. Me keksimme Ruuskaselle persoonan ja elämäntarinan. Töitä oli helppo tehdä, kun tiesi tarkalleen, millaisen Ruuskanen olisi siitä tehnyt, Kare kertoo.

Ruuskasen maalaukset syntyivät yhteistyönä Olli Lyytikäisen ateljeessa.

- Siellä istuimme ison pöydän ympärillä ja työ kiersi taiteilijalta toiselle kunnes se tuli valmiiksi, muistelee Kare.

Myös Kiskon näyttelyssä on esillä Ruuskasen värikylläisiä maalauksia 70-luvulta.

- Kuvat sisältävät paljon sisäisiä vitsejä ja sekä nimeen että sisältöön perustuvaa ironiaa, J.O. Mallander paljastaa.

Areva, M. 2004. Kiskossa terävä katsaus nykytaiteeseen. Salon Seudun Sanomat, 1.7.2004.